20191019

Voiko hiustenhoito ja -laittaminen mennä minimalistisemmaksi?

zero waste hiusten hoito

Tässä kuvassa on kaikki hiustenhoitotuotteeni ja -laitteeni. Voiko hiustenhoito mennä vielä minimalistisemmaksi?

Ennen pesin hiuksiani shampoolla melkein joka päivä. Koska itselläni on lyhyet hiukset jotka uusiutuvat täysin puolen vuoden sisään, ennen ollut jo moneen vuoteen käyttänyt mitään hoitoaineita. Hiustenmuotoiluun käytin hiusvahaa. En ole yli 20 vuoteen värjännyt hiuksiani.

Melkein tasan kaksi vuotta sitten lopetin hiusten shampoopesun. Ensimmäisen kahden viikon jälkeen oli vielä pakko pestä shampoolla koska hiukset olivat todella rasvaiset. Mutta sen jälkeen rasvoittuminen loppui. Hygieenikkojen kauhistuksesi olen siis viimeiset kaksi vuotta pessyt hiukseni lähinnä vedellä. Hiusten pelkästä vesipesusta käytetään myös nimeä No Poo -menetelmä. Tuolla nimellä googlatessa löytyy monta blogipostausta.

Ennen hiukseni olivat skandinaavisen ohuet, kuivat ja lentävät. Nyt ne ovat paksumman, raskaamman oloiset ja luontuvat paremmin. Lopetin myös muotoiluvahan käyttämisen, koska se ei lähde hiuksista pelkällä vesipesulla. Kampaajani mukaan hiuspohjani on ihan kunnossa vaikka lehdissä ovat kampaajat tästä varoittaneet. Myin myös hiustenkuivaajani pois kirpparilla, koska lyhyet hiukseni kuivuvat puolessa tunnissa. Muotoilen hiukset sormillani.

Käyn kampaajalla noin kolmen kuukauden välein. Onneksi olen löytänyt ymmärtäväisen ekokampaajan Ninan Greenlipsistä (ei kaupallista yhteistyötä), joka ymmärtää

Tämän tyylinen hiustenhoito helpottaa myös matkustamista todella paljon. En tarvitse muuta kuin kamman. Voin unohtaa shampoo- ja hoitoainepullot, muotoilutuotteet, hiustenkuivaimet,...

Nyt vain hämmästelen, miten mainosihmisten vietävissä naiset, ja nykyään yhä enemmän myös miehet, ovat hiustenhoitoasioissa.


P.S. Reissasin kerran ranskalaisen Annen kanssa, jolla ei ollut kampaa. Hänellä oli erittäin lyhyet paksut hiukset. Tämä ei ehkä onnistu skandinaavisilla hiuksilla, mutta ehkä vielä joskus kokeilen ja leikkaan hiukset erittäin lyhyeksi.

20191015

Suosikkiblokeja


 
Tällä viikolla löysin uuden mielestäni aika hyvän blogin. Siitä inspiroituneena ajattelinkin listata muutaman omasta mielestäni hyvän blogin. Blogin otsikko on linkki blogiin. Lisää blogilinkkejä löytyy blogini etusivun oikeassa alalaidassa otsikolla Aiheeseen liittyviä blogeja.

SUOMALAISIA BLOGEJA

Paikka kaikelle

Valtakunnallisestikin mainetta saaneen turkulainen ammattijärjestäjä, kulttuurihistorioitsijan ja tutkijan Ilana Aallon blogi. Blogin aiheena kodin järjestäminen. Kirjoittanut myös saman nimisen kirjan joka myös kannattaa lukea.

Outi Les Pyy

Outi Pyy on helsinkiläinen trashionista. Blokkaa kierrätysmuodista ja vaatehuollosta

helecleaner

Outin blogi ekologisesta kodinhoidosta. Postauksia pyykinpesusta, vaatehuollosta, siivouksesta ja kotikosmetiikasta.

Rinna Saramäki

Rinna Saramäki postaa todella harvakseltaan, mutta postaukset ovat täyttä asiaa vaatteista. Kirjoittanut kirjan Hyvän mielen vaatekaappi, joka ehdottomasti kannattaa lukea.

Kemikaalicoctail

Useamman kirjoittajan blogi. Meikäläiselle hieman liikaa kosmetiikka-asiaa mutta muuten kiinnostavia postauksia ruuasta, ympäristöstä, kierrätyksestä, liikenteestä,..

Nollahukka

Otso Sillanaukeen perustama blogi zero wastesta. Ymmärtääkseni hän lanseerasi suomalaisen termin nollahukka.


ULKOMAISIA BLOGEJA

Zero Waste Home

Zero Waste -liikkeen äidin Bea Johnsonin blogi. Tätä blogia ei voi ohittaa, vaikka Bea on jättänyt blogipostaukset vähemmällä ja postaa enemmän Instassa.

Polly Barks

Amerikkalainen Polly Barks blokkaa zero wastesta ja elämisestä kestävästä. Tämän blogin löysin vasta tällä viikolla.

Trash is for Tossers

Amerikkalainen Lauren postaa zero wastesta. Nykyään vähän vähemmän kun on ilmeisesti keskittynyt pyörittämään Package Free Shoppiansa NYCissä



Miten seurata kätevästi blogeja? Itse käytän Bloglovin´ia.


Edit: 04.04.2020

20191008

Kahvin kestosuodatinpussi ja kahvinkeitto


Blogeissa ja somefoorumeilla zero waste ja minimalismia harrastavat naiset hehkuttavat aina silloin tällöin kuinka ovat tehneet kestosuodatinpusseja kankaasta. Näitä löytyy esimerkiksi googlaamalla sanat "kangas suodatinpussi kahvi" tai "kestosuodatinpussi kahvi".

Itselleni ajatus kankaisesta kahvin suodatinpussista on etova. Näen silmissäni epämääräisesti eltaantuneen kankaan. Mielestäni erilliset paperi- tai kangassuodatinpussit ovat myös ihan turhia. Kahvia pystyy keittämään monella muulla tapaa ja tulos on mielestäni jopa suodatinkahvia parempi.

Itselläni käytössä on pressopannu, espressokeitin ja lasinen kahvikannu, jossa on metallinen kestosuodatin. Käyn kauppahallissa ostamassa kahvipapuja omaan astiaan ja jauhan pavut kahvimyllyllä juuri ennen kahvinkeittoa.

Kahvinporojen hyötykäyttö on niin iso juttu, että teen siitä joskus erillisen blogipostauksen.


20191001

Palasaippuan hygieenisyys


Käytän nykyään vain palasaippuaa, myös astioiden pesussa. Palasaippuoita pystyy ostamaan kohtuu helposti ilman pakettia, esim. erilaisilta toreilta, luonnontuotteisiin erikoistuneista kosmetiikkakaupoista.

Ei ole montaa päivää kun joku kysyi minulta, että eivätkö palasaippuat ole epähygieenisiä. Ihmiset klähmivät likaisilla käsillään saippuaa ja palasaippua näyttää usein aika epämääräiseltä. En osannut tähän vastata. Kuin tilauksesta Yle julkaisi jutun asiasta.

Jutun pääpointit:
  • Bakteerit, virukset tai home kasvavat neutraalissa ympäristössä, pH 6-8.
  • Palasaippua on emäksinen, pH 9-10.
  • Palasaippuan kuivassa pinnassa ei kasva mitään, mutta bakteerit viihtyvät kosteassa pinnassa, esim. palasaippuan märässä alapinnassa.
  • Palasaippuat ovat emäksisempiä kuin nestesaippuat
  • Jos nestesaippuaa laimentaa vedellä, säilöntäaine laimenee ja bakteerit alkavat kasvamaan.
Jutun yhteenvetona:
  • Palasaippuaa kannattaa säilyttää ritilällä tai vastaavalla.
  • Saippuaa kannattaa ottaa juoksevan veden alla.

P.S. -- Tämä ei ole kaupallista yhteistyötä -- Käytän saippua-alustana ystäväni valmistamia tyylikkäitä puulevyjä, jotka sopivat myös tarjoilualustaksi, pannunalukseksi,... Monikäyttöisiä siis. Jos kiinnostuit, laita minulle sähköpostia, minimoija@gmail.com, niin kerron miten voit hankkia niitä.

20190919

Matkustaminen pelkän lentolaukun kanssa

 

Olin justiinsa kaksi viikkoa reissussa. Viikon purjehtimassa ja viikon maissa Edinburghissa ja Arranilla Skotlannissa. Kuulin taas hämmästelyjä, miten pärjään pelkällä lentolaukulla, joten ajattelin kirjaimellisesti avata laukkuni kaikelle kansalle. Samalla saan itselleni muistilistan seuraavaa reissua varten.

 

Lentolaukkuni on The North Facen Base Camp Duffel S eli noin 50 litran (32,5 cm x 53 cm x 32,5 cm) muovinen :-( reppu. Reppu on siitä kätevä, että siinä on kantokahvoja joka reunassa. Reppu mahtuu lentolaukun mittoihin, mutta ei aina painorajoihin.
 
Kuvassa on myös saalinkilippu, jota kannan mukanani ulkomaan purjehduksilla.








Repun sisältö oikealta vasemmalle ja ylhäältä alas:
  • Tavarat joita tarvitsin
    • mm. lentokoneessa päällä olleet vaatteet: punainen tiimihuppari, mustat housut, musta toppi, raidallinen pusero, raidallinen pitkä putkihuivi ja mustat varvastossut
    • musta ohut pusakka, harmaat suorat housut, mustat paksut legginsit, harmaa villa-aluspaita, oranssi lyhythihainen villapusero, valkoinen kauluksellinen pikeepaita, raidallinen pitkähihainen pusero, alkkareita, sukat ja alustoppi
    • kesämakuupussi ja puhallettava tyyny, sininen silkkimatkalakana ja pussi sille, valkoinen hamampyyhe, toilettilaukku ja sininen jumppareppu sekä bikinit
    • purjehdustakki ja -housut, lenkkarit, lippis, musta villainen pitkä putkihuivi ja vesitiivispussi kännykälle. 
  • Tavarat joita en tarvinnut
    • juoksuhousut, pitkälahkeiset villa-alushousut, sateenvarjo, uimalasit, harmaa puuvillatoppi, musta pitkähihainen villa-aluspaita, aurinkolasit, varalasit, villasukat, pieni musta villaputkihuivi, laminoitu passikopio, varavarvastossut, purjehdushanskat, vessapaperi ja pieni harmaa pyyhe.


Toilettilaukun sisältö oikealta vasemmalle ja ylhäältä alas:
  • Tavarat joita tarvitsin
    • hammastahnatabletit, hammasharja ja hammasharjan suoja
    • oriculi, kynsiviila, paksumpi ja ohuempi rasva
    • linssien puhdistusaine, höylä ja palasaippua metallirasiassa
    • kampa
    • alla litran pussi turvatarkastusta varten
  • Tavarat joita en tarvinnut
    • nenäliinat
    • meritautilaastarit, kutinavoide ja silmätipat
    • pinsetit, hammaslanka ja korvatulpat


Kotimatkalla laukussa olleet tuliaiset oikealta vasemmalle:
    • skottisanakirja, lintukirja ja Arranin opaskirja
    • selattavat kortit meriteiden säännöistä englanniksi (kastien lahja :-))
    • pieni lasi ja pieni pullo viskiä (viskitislaamon vierailukierroslahja)
    • Edinburghissa valmistettu kaulaliina 100 % villaa
    • Arranilla tehty saippua metallirasiassa


Sitten vielä olkalaukku oikealta vasemmalle:
    • kansio jossa tärkeät matka- ja purjehduspaperit, muistivihko ja kaksi kynää
    • passi ja pätevyyskirja
    • pari kukkaroa (euroille ja punnille)
    • kotiavaimet
    • nenäliina
    • työläppäri 14", latausjohto ja hiiri
    • pussukka jossa laturi, korvakuulokkeet, adapteri ja virtapankki
    • otsalamppu ja pari pikkulamppua varalle
    • itse olkalaukku
    • juomapullo
    • kännykkä (puuttuu kuvasta koska otin sillä tämän kuvan)
 

20190425

Uusi aluevaltaus: Zero Waste -esitelmöinti


Ilpoisten kirjaston porukat olivat bonganneet minut Lounais-Suomen Jätehuollon Huomiselle-lehdestä. Jutusta inspiroituneina kysyivät esiintymään ekopäiväänsä.

Hiukan jänskättää. Usein, kun vaan kerron, että miten minulla on tapana tehdä, niin ihmiset asettuvat puolustuskannalle. Vaikka en millään tavalla yrittäisikään heitä käännyttää.

Mitähän erityisesti ihmiset haluaisivat kuulla. Vinkkejä voi laittaa kommentteihin.
(Kommentteja pystyy antamaan kun klikkaa tuota alla olevaa kohtaa "Ei kommentteja".)

20190418

Kananmuna

 

Pääsiäinen on munia täynnä.
Tuli mieleen kirjoittaa postaus mitä kaikkea munalle ja munankennoille voisi tehdä.


Muna itsessään

Sen lisäksi että munaa voi käyttää monenlaisiin ruokiin, niin monet shampootonta hiustenhoitoa noudattavat käyttävät munaa hiustenpesuun.


Munan kuoret

Munan kuorille on myös monenlaista jatkokäyttöä.

Iltalehden artikkelin mukaan kuorilla voi edistää kasvien kasvua, helpottaa kipua (?!) puhdistaa kodin pintoja, poistaa tukoksia, parantaa kahvin makua (?!), tehdä hoitava naamio, tehdä niistä linnulle ravinnetta ja puhdistaa kapeat maljakot: https://www.iltalehti.fi/asuminen/a/2015100820490043

Natural Living Ideas listaa neljä syytä syödä munan kuoria ja 12 muuta syytä: https://www.naturallivingideas.com/eat-eggshells


Munakenno

Kaikenlaisten askartelujen lisäksi munakennosta voi tehdä sytykepaloja. Esteetikot tekevät sytykeruusuja. Tästä linkistä löytyy teko-ohjeet: http://martanpaja.blogspot.com/2014/01/sytykeruusujen-teko.html


 

20190323

Paluu arkeen


Olin taas reissussa kolme viikkoa. Matkalla roskattomuuden tavoittelu on vaikeaa. Kun muutenkin on tavaraa, ei viitsi kantaa mukanaan roskattomuuden vaatimia kippoja ja pusseja. Tässä pari linkkiä kuitenkin, jos roskaton matkustaminen kiinnostaa:
Purjehdimme kuuden hengen porukalla. En halua olla veneessä mikään roskaterroristi vaikka  ahdistaakin tuotetun roskan määrä ja tekee pahaa ruuan heittäminen roskiin. Toisaalta olen huomannut, että ihmiset ovat tulleet yhä tietoisemmiksi roskan määrästä.

Tänään pääsin taas takaisin normaalielämääni. Kävin kaupassa. Matkalle osui sopivasti kaksi ruokakauppaa. Toisin kuin yleensä opastetaan roskattomuuteen pyrkivän ei kannata tehdä ostoslistaa ennakkoon vaan katsoa kaupassa mitä siellä myydään muovittomana.

***Tämä postaus ei sisällä kaupallista yhteistyötä vaikka nimiä mainitsenkin.***


Lempi K-kaupassa roskattomuus onnistui kohtuullisesti. Rakastan tuorepuristettua appelsiinimehua ja kaupassa on laite, jolla sitä voi tehdä. Tuon aina saman muovipullon uudelleentäyttöä varten. Olen ajatellut ehdottaa kauppiaalle että hän voisi hankkia myytäväksi lasisia pulloja joissa olisi EAN-tarra valmiina. Helpottaisi itsepalvelukassassa asiointiakin.

Lempi leipäkauppani ovat kaupungin toisella puolella. Koska minulla ei ollut sinne päin muuta asiaa, ostin leivän paperipussissa. Joku järki roskattomuudenkin tavoittelussa.

Maitotuotteiden epäekologisuus on ollut paljon esillä viime aikoina. Hapan jugurtti maistuu aamiaisella niin hyvältä, mutta täytynee tulevaisuudessa miettiä, pystyisikö sitä ilman elämään ja millä sen korvaisi.


Lidlissä roskattomuus onnistui lähes täydellisesti. Ostokset punnitaan kassalla, joten ei tule edes hintalappuja. Ainoastaan banaaneissa oli yksi reilun kaupan tarra. Meneekö jo pilkun fiilauksen puolelle?!


Kävin myös kukkakaupassa. Vielä on vähän opettamista. Päällyspaperin sain onneksi torpattua. Mutta vaikka sanoin, että olen autolla ja viiden minuutin päästä kotoa, laittoi kukkakauppias vesisäiliön. Sekä roskattomuuden että kaupan oman kannattavuuden takia olisi säiliön mielestäni hyvin voinut jättää pois.

20190220

Vettä kuluu



Monesti kuulee, että jotakin kierrätykseen tai ekologisuuteen liittyvää asiaa ei kannata tehdä, kun siinä kuluu vettä. Esimerkiksi että kierrätettävää asiaa ei kannata pestä (tietyssä määrin totta), kankaiset servetit ja nenäliinat pitää pestä pesukoneessa (ei kai kukaan niitä yksinään erikseen pese) versus paperiversio jonka voi heittää vain roskiin,...

Mutta nämä jotka yllä mainituissa tapauksissa miettivät veden säästöä, ajattelevatko he veden säästöä esim. seuraavissa asioissa:
  • Puuvillaista bändi- tai tiimi-T-paitaa ostaessa, että yhden T-paidan tekemiseen on käytetty 2 000 - 3 000 litraa vettä.
  • Lihan tuottamisessa tarvitaan vettä 4 800 - 15 500 l/kg
  • Ruokaa ostaessa. Esim. 1 kg riisiä tuottamiseen tarvitaan vettä 3 400 l versus peruna 300 l
  • Suihkussa käydessä. Ylen julkaisemassa hiilijalanjälkilaskurissa on asumiskohdassa vaihtoehto "Vietän suihkussa 30 minuuttia vähemmän viikossa". Jos minä vähentäisin suihkussa käyntiä 30 minuutilla viikossa, en kävisi suihkussa ollenkaan. Vietän siellä arviolta parikymmentä minuuttia viikossa.
Tässä muutama lukuvinkki:
Olen ehdottomasti veden säästämisen kannalla. Me täällä Suomessa emme ymmärrä miten hyvin meillä vesi-asiat ovat. Pesemme juomavedellä jopa automme ja huuhtelemme vessamme.

20190218

Juttu LSJH:n Huomiselle lehdessä

 

 
LSHY:n Huomiselle lehden toimittaja ja kuvaaja kävivät minua haastattelemassa viime marraskuussa. Nyt juttu on julkaistu: Huomiselle 2019
 

20190123

Minimalistin nesessääri

Nesessäärini 19 x 8 x 9 cm ja sen sisältö

Ei ikinä uskoisi, mutta meikäläinen on pitämässä esitystä kauneudenhoidosta?! Kerron muille naispurjehtijoille millaisilla kosmeettisilla aineilla pärjäsin kolme viikkoa.

Kuvassa nesessäärini sisältö:
  • käsidesi
  • korvatulpat ja hammastikut
  • hammastahnatabletit
  • hammaslanka, silkkiä lasipurkissa
  • MeineBase -suola, jota voi käyttää esim. pesuaineena
  • itse tehty tuhti voide (sheavoita, mehiläisvahaa sekä porkkanaöljyä, jota en enää jatkossa käytä, koska voide värjää kaikki oranssiksi)
  • öljy (kuvassa oleva on Dermosilin)
  • hammasharja ja hammasharjakotelo, lasten kokoa (Brush with Bamboo)
Kuvasta puuttuu
  • aurinkovoide joka jäi veneeseen
  • kynsiviila
Olen aikaisemminkin kirjoittanut suolan eduista ja se tuli jälleen todetuksi. Isoilla merillä tuntuu, että ilmakin on suolaista. Kolmen viikon aikana pesin kasvoni vain kerran. Kosteusvoidetta en laittanut kertaakaan. Suomessa ihoni kesii koko aika vaikka kuinka käyttäisin kosteusvoiteita.

Arvaan kauhistelua, että ei pessyt päivittäin kasvojaan! Mainokset ovat meidät ehdollistaneet. että jokaisen pitää aamuin/illoin käyttää tiettyjä kosmeettisia aineita. Ei tarvitse, jos ei meikkaa eikä ole likainen. Mainokset on tehty sitä varten, että yrityksen tuotteet myisivät paremmin.

20190113

Kahdeksan naista kolme viikkoa samassa purjeveneessä


Atlanti
Kun viettää kolme viikkoa yhteen menoon samassa purjeveneessä seitsemän muun naisen kanssa, huomaa miten erilaisesti suhtaudumme roskiin. Purjehdusprojektistamme voi lukea nettisivuilta: www.oceanladies.fi

Bioroskat meidän oli pakko heittää yli laidan. Lämpimässä olisi veneeseen tullut äkkiä erittäin epämiellyttävät tuoksut. Muovit silppusimme muovikanistereiden sisälle. Metallit ja lasit keräsimme omiin pusseihin.

Yksi päivän rutiineista: muoviroskan silppuaminen
Erilaisia näkemyksiä:
  • Kannattaako lajitella jos ei pysty täydellisyyteen.
  • Kannattaako lajitella kun varmaan viimeistään satamassa heitetään yhteen kasaan ja kaatopaikalle.
  • Biopussi on hajoava, joten bioroskat voidaan heittää niissä pois. Kun kaikki eivät uskoneet, että biopussi ei hajoa, jouduimme tekemään empiirisen kokeen ja toteamaan ettei hajoa.
  • Jos hedelmässä on pieni musta kohta se on syömäkelvoton.
Rodney Bayn marinan kierrätysohje Saint Lucialla.