20200525

Ruokahävikin vähentäminen

ruokahävikin vähentäminen zero waste


Monissa resepteissä on nykyään pitkä lista erilaisia aineosia. Jos seuraa reseptiä orjallisesti, joutuu ostamaan kotiin monenlaista ruokaa. Varsinkin yhden hengen kotitaloudessa alkaa ruokakaappiin helposti kerääntymään vähän aloitettuja ruokatarvikkeita.

Itse teen harvoin ruokaa reseptin mukaan. Saatan vilkaista reseptejä vain inspiraation saamiseksi. Katson ruoka- ja jääkaapista mitkä ruoka-aineet ovat seuraavaksi menossa vanhaksi ja kehittelen niistä jonkun ruuan. Edellisen päivän jämiä voi esimerkiksi käyttää tortillan sisällä, salaatissa tai munakkaassa, pastan tai riisin kanssa, keitosta voi tehdä kastikkeen, keitetyt perunat voi paistaa tai tehdä perunasalaatin, puuron voi paistaa,... Tässä on vain luovuus ja mielikuvitus rajana.

Vanhoista ruokakirjoista ja esimerkiksi Marttojen nettisivuilta saa myös hyviä vinkkejä ruuanlaittoon. Mm kuivaaminen ja hapattaminen ovat hyviä keinoja ruuan syömäkelpoisuuden pidentämiseksi.

Vinkkejä saa myös blogeista. Tässä lista muutamasta seuraamastani blogista (vinkki: Bloglovin´n käyttäminen helpottaa blogien seuraamista):


Ruokakaapin minimalismi auttaa myös ruokahävikin vähentämisessä. Itse pyrin pitämän kaapissa vain muutamia hyvin säilyviä perusjuttuja kuten pastaa, couscousia, linssejä ja kaurahiutaleita. Myös järjestyksessä oleva ruokakaappi, josta näet helposti mitä siellä on, vähentää turhia ruokaostoksia.

Toisin kuin yleensä neuvotaan, en mene kauppaan valmiin listan kanssa. Valitsen kaupassa niitä ruokia, mitä sillä hetkellä voi ostaa ilman pakkausta, niin myöskään pakkausjätettä ei synny. Tuo pakkauksettomuusvaatimus on myös sen verran rajoittava, että ruokaa ei tule ostettua liikaa.

Buffetravintolassa pyrin ottamaan lautaselle vain sen verran mitä varmasti jaksan syödä. Ainahan voi käydä hakemassa lisää.

Näillä metodilla olen onnistunut saamaan ruokahävikkini lähes olemattomaksi. Bioroskiksestani löytyy lähinnä teen lehtiä ja kahvin poroja sekä hedelmien ja juuresten kuoria.


2 kommenttia:

  1. Hei! Kiinnostaisi tietää tästä aiheesta lisää. Esimerkiksi; millaisia ruokia ostat, jos ne voi ostaa ilman pakkausta? Jäin tätä todella miettimään... kaupassa lähinnä vain hedelmät ja vihannekset on ilman pakkausta, joten mitä muuta syöt, millaisia ruokia teet?

    VastaaPoista
  2. Hei Heli!
    Ruokavalioni on melkein vege, mikä helpottaa paljon asiaa. Teenpä oman postauksen miten ja mitä shoppailen.

    VastaaPoista