20200516

Take away jätski

take away jäätelö
Jätskiä kestotermomukiin Gelateria Nuvolesta, josta saa "aitoa" Turussa valmistettua italialaista jäätelöä 


Amerikkalaisten zero waste bloggaajen peruspostauksia on, että miten kootaan mukana kannettava zero waste kit. Yleensä siihen kuuluu pullo, astia, muki, ruokailuvälineet, pilli ja servetti. En ole koskaan käynyt USA:ssa, mutta olen ymmärtänyt, että harvassa paikkaa siellä on ravintolassa tai kahvilassa oikeita astioita.

Suomessa ei tällaista kittiä tarvitse kantaa mukana. Aina löytyy ravintola tai kahvila, jossa voi syödä/juoda oikeilta astioilta. Nyt epidemian aikana, kun vain take away ruokailu on sallittua, kertakäyttöastioita käyttö on lisääntynyt eksponentiaalisesti. Jopa sinä määrin, että kertakäyttöastiat ovat monessa paikkaa kuulemma kortilla.

Olen kuullut huhuja, että omaan astian ostamisesta olisi tullut vaikeampaa. Itse en ole tähän törmännyt. Tänään onnistui mutinoitta jäätelön ostaminen kestotermomukiini Gelateria Nuvolesta. Termo-ominaisuudesta oli vielä se hyvä puoli, että jäätelö oli juuri sopivaa anutittavaa kun pääsin kotiin. Olen saanut omaan rasiaan tällä viikolla myös ihanan siemenpullan Leipomo Grynistä ja makaroneja Leipomo Mannasta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti